VS
Parhaat kertoimet vedonlyöntiin:
Suomi 1,25 (Sivusto ei saatavilla 2)
Tasapeli 7,35 (Sivusto ei saatavilla 7)
Sveitsi 10,00 (Sivusto ei saatavilla 3)
Vihje: Tasapeli
Alla on tuottava vihje Suomi – Sveitsi 31.12. U20 MM-jääkiekkoon.
U20 Suomi – Sveitsi vihje
Suomi on aloittanut U20 MM-kisat räväkästi. Kolmessa ottelussa nuoret leijonat ovat tykittäneet 17 maalia ja omissa on soinut viidesti.
Ruotsia vastaan voitto oli lähellä, mutta lopulta pelistä tuli jatkoaikatappio maalein 3-2. Siitä sisuuntuneina Suomi kaatoi ensin Slovakian 8-1 ja sitten Kazakstanin 7-1. Nyt on vuorossa Sveitsi ja siihen päättyykin lohkovaiheen pelit.
Suora voitto nostaisi leijonat 10 pisteeseen ja ainoastaan Ruotsilla olisi mahdollisuus ohittaa Suomi. Jatkopaikkaa Suomi ei voi enää menettää.
Sveitsi on pelannut vasta kaksi ottelua näissä U20 MM-kisoissa. Ensimmäisessä se joutui tiukoille Kazakstanin kanssa ottelun ollessa 3-3 päätöserään lähdettäessä. Pelistä irtosi kuitenkin 5-3-voitto.
Seuraavaksi se joutui Ruotsin jyrän alle. Peli poli 0-5 vielä aivan toisen erän loppupuolella. Kaksi lohdutusmaalia viimeistelivät loppulukemat kuitenkin vähän siedettävämmiksi.
Joulukuun harjoituspelit menivät Sveitsiltä myös heikosti, joten maa ei näytä hyvältä näissä kisoissa. Saksa kukisti sen kahdesti ja Kanada kerran. Viidestä ottelusta Kazakstan-voitto on sen ainoa.
On selvää, että Suomi lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Nuoret leijonat saavat parhaimmillaan vain 1,25-kertoimen. Tasapelin kerroin on 7,35 ja Sveitsin 10,00.
Vedonlyönnin kannalta Suomen kerroin on liian pieni. Nuoret leijonat eivät ole aivan näin suuri suosikki Sveitsin U20-maajoukkuetta vastaan. Tasapelin ja Sveitsin kertoimet ovat mukavalla tasolla ja näistä paras poiminta Pitkävetoon on tasapeli.
Vihje Suomi – Sveitsi U20 vedonlyöntiin: Pelaa tasapeliä Sivusto ei saatavilla 7in 7,35-kertoimella.