VS
Parhaat kertoimet vedonlyöntiin:
Tappara 2,00 (Sivusto ei saatavilla 10!)
Tasapeli 4,35 (Sivusto ei saatavilla 6)
HIFK 3,30 (Sivusto ei saatavilla 2)
Vihje: Tasapeli
Tappara – HIFK vihje
HIFK jäi eilen Kärppien jalkoihin. Toisen erän puolivälissä seura oli jo 0-4-tappioasemassa. Lopulta ottelu päättyi 3-7-lukemiin. Kauden neljästä ensimmäisestä ottelusta HIFK on napsinut vuoroin voittoja ja tappioita.
Tapparan avauksesta Lukkoa vastaan tuli karmaisevan näköinen 7-2-tappio, mutta sen jälkeen joukkue napsi 4-0-voiton Pelicansista ja eilen 3-6-voiton KalPasta.
Tunnelmat pukukopeissa lienevät eilisen jälkeen melko erilaiset Tapparan ja HIFK:n leireissä. Kyse on kuitenkin vielä alkukaudesta ja yksittäisistä otteluista, eikä mistään pitkään jatkuneesta tappio/voittoputkista.
Tapparan ja HIFK:n välinen matsi on omiaan sytyttämään molemmat seurat. HIFK voi kerätä draivia tavoitteenaan välttää eilinen nöyryytys ja päänahka Tapparasta olisikin oiva laastari. Tapparalla on taas parin viime matsin takia hyvä pössis, joten lähtökohdat matsille ovat mielenkiintoiset.

Tappara ja HIFK olivat viime kaudella eniten tasapelejä pelanneet seurat Liigassa – ja melko selvällä marginaalilla. Kirvesrintojen peleistä peräti 30 prosenttia jatkui vielä kolmen erän jälkeen. HIFK:n lukema oli 29 prosenttia. Sarjan keskiarvo oli puolestaan 22 prosenttia.
Viimeisestä kahdeksasta keskinäisestä ottelusta kolme jatkui vielä jatkoajalla. Kaikkiaan tuolta ajalta Tapparalla on kolme suoraa voittoa ja HIFK:lla kaksi. Tappara nappasi myös kaksi kahden pisteen voittoa ja HIFK yhden.
Viime kaudella kaikki neljä kohtaamista päättyi vierasvoittoihin. Tappara voitti Helsingissä 1-2 ja 3-4, HIFK Tampereella 1-4 ja voittolaukauksilla 2-3. Molemmat seurat pärjäsivät muutenkin kuin keskinäisissä peleissä paremmin vierasjäällä kuin kotihallissaan.
Mitä vedonlyöntiin?
Vedonlyöntitoimistojen kertoimet liioittelevat hieman molempien joukkueiden voiton todennäköisyyttä ottelussa. Tapparan kerroinraja on 2,08 ja sille saa vain 2,00-kertoimen. HIFK:n kerroinraja on 3,57 ja sille saa 3,30-kertoimen.
Tasapelin kerroin on sen sijaan pelattavalla tasolla. Sen kerroinraja on 4,17 ja sille tarjotaan 4,35-kerrointa.
Tappara – HIFK vihje:
Pelaa tasapeliä Sivusto ei saatavilla 6n 4,35-kertoimella.