VS
Parhaat kertoimet vedonlyöntiin:
Kärpät 3,15 (Sivusto ei saatavilla 2)
Tasapeli 4,20 (Sivusto ei saatavilla 2)
Lukko 2,15 (Sivusto ei saatavilla 10!)
Vihje: Lukko
Kärpät – Lukko vihje
Lukko isännöi Kärppiä viime perjantaina ja otti pelistä 3-0-voiton. Viime pelissä raumalaiset jatkoivat hyviä otteitaan, kun se haki JYPiltä 0-2-vierasvoiton. Lukko on nyt kolmen suoran voiton putkessa ja pitänyt viiden pelin sisään maalinsa puhtaana kolmesti.
Kärpät hävisi Lukon jälkeen myös Ässille 3-0, joten oululaisten vuosi on alkanut ankeissa merkeissä. Se on jätetty kahden viime pelin aikana useammin ilman maalia kuin koko viime kauden aikana yhteensä.
Kaikkiaan seura on jätetty nollille kolme kertaa, eikä sillä itsellä ole vielä yhtään nollapeliä. Viime kaudella nollapelejä tuli jopa 10 kappaletta.
Viime kaudella tähän aikaan Kärpillä oli 51 pistettä. Nyt sillä on 33. Lukolla on nyt 51 pistettä. Viime kaudella samalla kierroksella niitä oli 37. Tämä kohtaaminen lähtee siis viime vuosiin nähden poikkeuksellisista asetelmista.
Lukko voittoputkessa Kärppiä vastaan
Oulu on ollut perinteisesti pelottava paikka vastustajille, mutta tällä kaudella Kärppien taso kotipeleissä on ollut karmaiseva. Pisteitä on tullut vain 1,50 kappaletta per peli. Se on jaetusti viidenneksi heikoiten.
Vielä viime kaudella niitä tuli noin puolet eli 0,71 kappaletta enemmän ja Kärpät oli sarjan paras kotijoukkue. Vieraista pisteitä on tullut kuitenkin Liigan toiseksi parasta tahtia.
Mielenkiintoisesti Lukko on ollut vieraissa vasta jaetusti kuudenneksi paras joukkue 1,64 pisteellään. Kotoa pisteitä on tullut peräti 1,11 kappaletta enemmän ja sinikeltaiset ovat olleet sarjan selvästi paras kotijoukkue 2,75 pisteellään per matsi.
Lukolla on viime vieraspeleistään vaihtelevia tuloksia. JYPin se jätti nollille, mutta hävisi sitä ennen itse Jukureille 4-0. Tappara rökitti sen 5-2, mutta sitä ennen tapahtui toinen onnistunut ryöstöretki Jyväskylään 1-6-lukemin.
Raumalaiset ovat voittaneet molemmat tämän kauden kohtaamiset Kärppiä vastaan, mutta molemmat niistä pelattiin Kivikylän Areenalla. Viimeisen 3-0-voiton lisäksi ensimmäinen kohtaaminen päättyi 2-1.
Kaikkiaan Lukolla on jo neljän suoran voiton putki Kärppiä vastaan, sillä kaksi viime kauden kohtaamista päättyi myös sen juhliin. Yhteismaalit neljässä pelissä menivät 13-3, joten oululaiset ovat olleet pahoissa maalintekovaikeuksissa.
Mitä vedonlyöntiin?
Urheiluviikon pitkävetovihjeen mukaan Lukolle on tarjolla ylikerroin tässä ottelussa. Seuralle saa 2,15-kertoimen Kärpät – Lukko vihje: Pelaa Lukon voittoa Sivusto ei saatavilla 10!:n 2,15-kertoimella.