VS
Parhaat kertoimet vedonlyöntiin:
Italia 3,60 (Betfair)
Tasapeli 3,30 (Sivusto ei saatavilla 3)
Hollanti 2,15 (Betfair)
Vihje: Tasapeli!
Tältä sivulta löytyvät parhaat kertoimet sekä tuottava vihje Italia – Hollanti 29.6. naisten jalkapallon MM-kisojen peliin.
Italia – Hollanti vihje
Italia ja Hollanti kamppailevat paikasta naisten jalkapallon MM-kisojen semifinaaliin.
Italia kukisti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Kiinan. Valentina Giacinti iski saapasmaan johtoon jo 15. minuutilla ja Aurora Galli iski pelin loppulukemat toisen puoliajan alkuminuuteilla. Ottelu päättyi 2-0, mutta Kiina ei todellakaan päästänyt Italiaa helpolla.
Hollanti tiputti jatkosta puolestaan Japanin, mutta jatkopaikka meni selvästi tiukemmalle. Lieke Martens vei hollantilaiset johtoon 17. minuutilla, mutta Yui Hasegawa tasoitti pelin juuri ennen puoliaikaa.
Näissä lukemissa edettiin aina varsinaisen peliajan viimeiselle minuutille, kunnes Martens upotti Hollannille tuomitun rangaistuspotkun ja maa juhli 2-1-voittoa. Kaikkinensa peli oli erittäin tasainen.
Hollanti on suoran voittonsa myötä edelleen puhtaalla pelillä MM-kisoissa. Alkulohkossa maa kaatoi Uuden-Seelannin 1-0, Kamerunin 3-1 ja Kanadan 2-1.
Pistemenetykset ovat olleet kuitenkin lähellä, sillä Uutta-Seelantia vastaan ainoa maali syntyi vasta yliajalla. Toisaalta Hollannin onnistumista pelin loppuhetkillä voi pitää myös sen vahvuutena, minkä kanssa Italian pitää olla tarkkana. Uuden-Seelannin ja Japanin lisäksi Kamerunia vastaan maa osui 85. minuutilla.
Italialla on yksi tappio lohkovaiheessa, kun Brasilia voitti sen Martan rangaistuspotkumaalilla 1-0. Muuten Jamaika kaatui 5-0 ja Australia 2-1. Australiaa vastaan maa oli häviöllä, mutta nousi voittoon Barbara Bonansean kahdella maalilla, joista toinen tuli 95. minuutilla.
Hollanti on ollut kevyesti niskan päällä maiden aiemmissa kohtaamisissa. Viimeksi maat kohtasivat MM-karsintojen finaalissa vuonna 2014. Ensimmäinen peli päättyi Hollannissa 1-1-tasatulokseen ja Hollanti voitti Italiassa 1-2 edeten lopputurnaukseen.
Vuonna 2012 Hollanti voitti ystävyysottelun tiukasti 2-1 ja kaksi vuotta aiemmin maiden välinen ystävyysottelu päättyi 1-1.
Vedonlyöntitoimistojen kertoimet pitävät Hollantia tälläkin kertaa ennakkosuosikkina. Urheiluviikon analyysin mukaan Hollannin voitto on kuitenkin hieman yliarvostettu. Sen sijaan tasapelille tarjottu 3,30 on hyvällä tasolla vedonlyöntiä silmällä pitäen.
Vihje Italia – Hollanti 29.6. vedonlyöntiin: Poimi Pitkävetoon tasapeli Sivusto ei saatavilla 3in 3,30-kertoimella.
Siirry Sivusto ei saatavilla 3ille TÄSTÄ, niin saat 100 % bonuksen 100 € asti!