VS
Parhaat kertoimet vedonlyöntiin:
HPK 4,50 (Sivusto ei saatavilla 2)
Tasapeli 4,85 (Sivusto ei saatavilla 10!)
HIFK 1,70 (William Hill)
Vihje: HIFK
HPK – HIFK vihje
HIFK:n hurja vire tuli päätökseen, kun Tappara puristi siitä Helsingissä 2-3-jatkoaikavoiton. HIFK oli lähellä jäädä kokonaan pisteittä, mutta pakotti pelin jatkoajalle 23 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä.
Kolmesta sitä edeltävästä ottelusta oli tullut voitot yhteismaalein 22-4. Vire oli siis aivan tajuton, joten HIFK lähti Tapparaa vastaan selvänä suosikkina ja tappiota voi pitää yllätyksenä.
Häntäpään HPK tarjoaa kuitenkin hienon tilaisuuden palata heti takaisin voittokantaan ja parempaan momentumiin. HIFK:n fanit saavatkin jännittää, minkälainen vaikutus voittoputken päättymisellä on ja minkälainen joukkue nähdään jäällä tällä kertaa.
HPK:n alkukausi on ollut erittäin vaikea. Sillä on 18 ottelun jälkeen vain kaksi suoraa voittoa. Lisäksi kaksi voittoa on tullut varsinaisen peliajan jälkeen.
Toinen niistä tuli JYPiä vastaan neljä peliä sitten rankkareilla. Se onkin hämeenlinnalaisten ainoa voitto kahdeksaan otteluun. Toisaalta seitsemästä tappiosta viisi tuli myös varsinaisen peliajan jälkeen. Kaikkiaan HPK:n matseista noin 44 prosenttia on päättynyt tasan, joten se on ollut erittäin tasapelialtis seura.
Molemmilla parannettavaa
HIFK:n tie on kulkenut hyvin identtistä polkua verrattuna edellisvuoteen. Se ei ole ehkä aivan tyydyttävää, sillä viime kaudella helsinkiläiset sijoittuivat vasta kuudennelle sijalle. HIFK:n tasoisen seuran kunnianhimot eivät ole näillä sijoilla, vaan aivan sarjan kärjessä. Jos tilanne ei parane tästä, niin kausi on pettymys.
HPK sijoittui viime kaudella vain pisteen HIFK:n jälkeen seitsemänneksi. Nykyään seura on pisteet per peli -mittarilla koko sarjan viimeinen.
Tässä vaiheessa kautta HPK on viime kauden pistemääräänsä jo 12 pistettä perässä. Kausi on ollut sille erittäin vaikea. Ritarien pitää löytää jostain aivan uusi vaihde, jos se meinaa vielä tehdä tästä kaudesta itselleen jotain.
Ottelu HIFK:ta vastaan on kuitenkin mahdollisuus monellakin tavalla. HIFK:n draivi kärsi jonkinlaisen kolauksen Tapparaa vastaan ja suurseuran kaataminen voisi tarjota HPK:lle sopivaa buustia jatkoa ajatellen.
Kuulostaako HPK:n voitto mahdottomuudelta? Seurallahan on vain kaksi suoraa voittoa tähän asti koko kaudelta. Toinen niistä tuli kuitenkin juuri HIFK:ta vastaan Hämeenlinnassa. Seurat kohtasivat kuukausi takaperin ja HPK marssi selvään 4-1-voittoon.
Mitä vedonlyöntiin?
Tätä kautta edeltävästä 10 kohtaamisesta HIFK on voittanut suoraan kaksi ja HPK kolme. Viidestä vähintään jatkoajalle venyneestä ottelusta HPK voitti kolme ja HIFK kaksi.
HIFK ei ole siis mikään mörkö HPK:lle. Vedonlyöntisivustojen kertoimet tuntuvat ottavan tämän kuitenkin jo huomioon. Urheiluviikon kerroinraja sekä HPK:n voitolle että tasapelille on 5,00, eikä siten niille löydy pelattavissa olevia kertoimia.
HIFK:n kerroinraja on 1,67, joten William Hillin 1,70 on sen sijaan pelattavalla tasolla.
HPK – HIFK vihje:
Pelaa HIFK:n voittoa William Hillin 1,70-kertoimella.