Alta löytyy asiantunteva vihje AS Roma – Lazio 26.1. Serie A -peliin.
AS Roma – Lazio vihje
Lazio on noussut jo toiseksi pisteet per peli -mittarilla ja on Serie A:ssa pitkässä voittoputkessa. Sitä voi siis pitää jo Juventuksen suurimpana mestaruushaastajana sarjataulukon puolesta. Mikään ei maistuisi paremmalta AS Roman kannattajien mielestä kuin katkaista voittoputki ja sysätä seura askelta kauemmas ykköspaikasta.
Virallisessa sarjataulukossa Rooman seurat ovat peräkkäisillä sijoilla. AS Roma on neljäntenä, kun Lazio löytyy yhden sijan korkeammalta. Piste-eroa seurojen välillä on seitsemän kappaletta.
Laziolla on kuitenkin peli vähemmän pelattuna muihin kärkitiimeihin verrattuna, joten AS Roma ei ole lähelläkään tavoittaa verivihollistaan, vaikka tämä peli päättyisikin sen juhliin.
Molemmat seurat lensivät pihalle Coppa Italiasta viime pelissä. Napoli voitti Lazion värikkäässä ottelussa 1-0 ja Juventus Roman 3-1.
Roman pelit eivät ole sujuneet samalla tavalla Serie A:ssa kuin Lazion viime aikoina. Kolmeen viime peliin mahtuu kaksi tappiota Juventukselle ja Torinolle. Genoa kaatui kuitenkin viime kierroksella nätisti 1-3.
Lazio on ollut paikallisvastustajaansa edellä lähes joka osa-alueella. Sen hyökkäys on ollut sarjan toiseksi tehokkain Atalantan jälkeen 2,42 maalilla per peli. Roma on viidentenä 1,85 osumalla. Sen puolustus on ollut myös toiseksi paras 0,95 päästetyllä maalilla. Roma on neljäs 1,10-lukemallaan.
Lazio on pärjännyt paremmin kotonaan ja vieraissa kuin Roma. Lazio on itse asiassa pärjännyt vieraissa paremmin kuin Roma kotona.
Rooman sinipaidat ovat parantaneet peliään eniten koko Serie A:ssa suhteessa viime kauteen ja seurassa on selvästi tällä hetkellä korkealento meneillään. Toisaalta, AS Roman ei tarvitse kovin syvältä etsiä motivaatiota tähän peliin, joten tämä voi toimia jonkinlaisena kulminaatiopisteenä tällä kaudella.
Kauden aiempi kohtaaminen pelattiin heti syyskuun alussa, Serie A:n toisella kierroksella. Silloin ottelu päättyi 1-1. Viime kaudella molemmat voittivat sen pelin, missä pelasivat kotijoukkueena, Lazio 3-0 ja AS Roma 3-1.
Kahdeksasta viime kohtaamisesta molemmat ovat voittaneet kolme ja kaksi päättyi tasan. Tasaista on siis ollut.
Jalkapalloon huippukertoimia tarjoava Bethard antaa jokaiselle Pitkävedon merkille parhaan kertoimen tässä pelissä. Lazion kerroin 2,40 on pelattavalla tasolla. Seurojen peräkkäiset sijat sarjataulukossa hämää ottelun lähtökohtia, mitkä ovat selvästi enemmän Laziolle päin kallellaan kuin kertoimet antavat ymmärtää.
Vihje AS Roma – Lazio vedonlyöntiin: Pelaa Lazion voittoa Bethardin 2,40-kertoimella.
Siirry Bethardille TÄSTÄ, niin saat 100 % bonuksen 100 € asti!