Suomalaislupauksen kyykyttämä kuski siirtymässä F1-sarjaan
Jonathan Summerton antoi Twitter-sivustolla ymmärtää, että hän on siirtymässä Formula 1 -sarjaan. Hänen perässään on tiettävästi USF1-talli, joka etsii yhdysvaltalaista kuskia.
- Tiedän, että pystyn siihen. Olisi kunnia ajaa F1:ssä Amerikkaa edustaen, Summerton, 21, kirjoitti Twitter-sivullaan.
Suomalaisista Summertonin taidot tuntee erityisen hyvin Markus Niemelä, joka ajoi yhdysvaltalaisen tallikaverina kaudella 2005. Tuolloin Summerton jäi Niemelän jalkoihin: suomalainen sijoittui seitsemänneksi, kun taas yhdysvaltalainen oli 10. Formula BMW:ssä oli tuolloin kaksi muutakin suomalaista. Mika Mäki oli 12. ja Henri Karjalainen 21.
Niemelä aloitti tänä vuonna Formula Atlantic -kauden Newman Wachs Racingin riveissä, mutta menetti paikkansa tiimissä, kun Summerton osti itselleen Niemelän paikan.
- Päättyneellä kaudella Summerton voitti minut Atlanticissa, mutta se ei ole mikään ihme, kun ottaa huomioon talliemme väliset tasoerot. Pääsin aloittamaan sarjan hyvässä tallissa, mutta talousasioiden takia jouduin Jensen Motorsportille, jonka auto ei ollut lähelläkään kärjen tasoa.
Niemelä kamppaili Summertonia vastaan tiukasti Formula Atlanticissa vuonna 2008. Suomalainen nousi vahvan loppukirinsä ansiosta sarjan ykköseksi viimeisessä osakilpailussa. Summerton oli lopulta kolmas. Heidän väliinsä kiilasi Jonathan Bomarito.
- Summerton on ihan kokenut ja aggressiivinen kuski. Joskus hän on vähän arvaamatonkin. Se, että hän on nyt menossa F1-sarjaan, kertoo aika paljon siitä, mitä talli hakee.
- En ehkä ole ihan samalla aaltopituudella Summertonin kanssa, mutta paljon hänkin on tehnyt uransa eteen töitä, joten kunnioitan häntä kuskina.
Vedonlyöntiyrityksiä
Jätä kommentti
- Inzaghi: AC Milan voi voittaa Mestarien liigan 13 kommenttia
- Hamit Altintop tykitti huikean maalin suoraan ilmasta! Katso video 12 kommenttia
- Arjen Robben: Real Madrid teki virheen - taas 6 kommenttia
Tilaa Urheiluviikon uutiskirje
Vertaile LCD-Televisioita Vertaa.fi-sivustolla!
Hilavitkutin.com
Yhteistyössä
Verkkopirkko.fi - kansalaisen kauppapaikka netissä. Ilmoita ilmaiseksi ja kauppa käy!
Mediaviikko tarjoaa uutiset median kiehtovasta maailmasta. Lue ja tilaa ilmainen uutiskirje.












