31.7.2007, 11:51
Nyrkkeilykehässä mainetta niittäneen James Oyebolan traaginen kuolema sai hänen managerinsa ja vastustajansa muistelemaan miehen uraa.
Oyebolan managerina toimineen Frank Maloneyn mukaan Nigeriassa syntynyt entinen raskaan sarjan nyrkkeilijä joutui tekemään paljon töitä menestyksensä eteen.
– Jamesin oli taisteltava kynsin hampain kaikesta, minkä hän saavutti elämässä. Sen jälkeen hän kannusti nuoria lapsia tekemään saman, Maloney sanoi.
– Tämä on yksi surullisimmista asioista, jonka olen joutunut koskaan kokemaan. Nyrkkeily on menettänyt hienon lähettilään. On kamalaa, että Jamesin kaltainen tyyppi joutui niin pelkurimaisen hyökkäyksen uhriksi.
Vaikka Oyebola tunnettiin nimellä ”Big Bad James”, oli hän Maloneyn mielestä rauhallinen.
– Hänessä ei ollut mitään pahaa. Näin hänet vain kerran vihaisena. Hän nyrkkeili silloin huonosti ja kun hän palasi takaisin kulmaukseen, uhkasin keskeyttää ottelun. Hän sanoi minulle, että jos teen sen, hän tyrmääkin minut vastustajan sijaan.
– Hän palasi ottelemaan ja tyrmäsi Mitchellin seuraavassa erässä.
”Kunnioitimme ja ihailimme toisiamme”
Ex-nyrkkeilijä Scott Welch kertoi jutelleensa Oyebolan kanssa kaksi viikkoa sitten.
– Emme pitäneet toisistamme aikaisemmin, mutta otteluidemme jälkeen kunnioitimme ja ihailimme toisiamme paljon. Hän saattoi olla ”iso ja paha” kehässä, mutta sen ulkopuolella hän oli hieno perhemies, Welch sanoi.
– Se, että pelkurijoukkio, joka ei selvästikään koskaan uskaltaisi astua nyrkkeilykehään, tappaa tuolla tavalla, on inhottavaa ja saa minut voimaan pahoin.
47-vuotiaana menehtynyt Oyebola sai luodista päähänsä lontoolaisessa yökerhossa maanantaina pian sen jälkeen, kun hän oli pyytänyt kolmea asiakasta lopettamaan tupakoinnin.
Hänet vietiin välittömästi sairaalaan ravintolasta, joka sijaitsee jalkapallojoukkue Chelsean kotistadionin Stamford Bridgen lähellä. Poliisin mukaan epäillyt ovat tummaihoisia ja 19-25-vuotiaita.
Oyebola kuoli ampumavälikohtauksen seurauksena perjantaina, jolloin hänen hengityskoneensa sammutettiin. Oyebolan asianajajan Scott Ewingin mukaan häntä pidettiin keinotekoisesti hengissä, jotta perheenjäsenet pystyivät hyvästelemään hänet.
Ammattilaisurallaan Oyebola voitti 18 ottelua, hävisi neljästi ja yksi hänen otteluistaan päättyi ratkaisemattomaan. ”Big Bad James” tyrmäsi vastustajansa 16 kertaa. Hän lopetti uransa vuonna 1996.
31.07.2007 kello 2:28 pm
Ei muuta kuin selkäsauna noille jotka ampuivat!
10.08.2007 kello 9:31 am
ihan samaa mieltä! perseelle vyötä!
