11.5.2008, 14:50
Rollarit jaksaa heilua, miksei siis Raul? Jos Espanjan liigassa (maailman paras?) tekee tuollaisen määrän maaleja, niin kaveri on cool!
Syystäkin Rudi ihmettelee. Rudi on rockandroll!
Vanhat äijät haudataan liian aikaisin, oli maa ja valuutta mikä tahansa. Siksipä on ihanaa katsoa Hyypiän, Litmasen ja Vallun pelejä. Kuin myös Eremenko seniorin, joka kohdataan tänään Sankkurilla.
Joten Wiss ja Kautonen, ei muuta kuin baanalle ja pelaamaan!
Niin teki Esa Pekonenkin aikoinaan. Pidettiin jäähyväismatsia Harlikajengin kaa Lahden suurhallissa talvella ja seuraavana kesänä sitten "Peksa" palasi liigaan.
Pelasin Vitosta. Viime perjantaina. Voitettiin SoU jotain 10 ja nolla. Sääliksi kävi Sorsakosken miehiä. Ja omia vatsalihaksia. Sain pallon kuudentoista rajalla, ajattelin laukaista sellaisen Eremenko juniorin kierteen, kuului vain tussahdus. Pallo vieri juuri ja juuri rankkaripilkulle. Hävetti.
Joten aamuni alkaa nykysin 100 vatsalla. Enkä tarkoita kiloja.
Mutta siihen ikääntyneiden pelaajien arvostukseen. Jalat eivät ehkä enää sillä tavalla skulaa kuin junnuna, mutta pää on parempi. Ajatus kulkee ja kokemus on kasvattanut.
Junnujen on vaikea hyväksyä "vanhoja setiä", mutta uskokaa, joskus tulee aika kun teillekin kertyy vuosia mittariin. Ja silloin teette kuten minä. Pistätte peukalot pystyyn ja toivotte, että Litti saa peliaikaa, ja tekee KOLME!
Atik Ismail
Ismail on legendaarinen jalkapalloilija 1970- ja 1980-luvuilta. Suomessa hän on edustanut Helsingin Jalkapalloklubia, Kiffeniä ja Kopareita. Lisäksi maalitykki pelasi ulkomailla Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. Hän on pelannut 26 A-maaottelua ja tehnyt niissä seitsemän maalia.
11.05.2008 kello 4:13 pm
[…] Vallun pelejä. Kuin myös Eremenko seniorin, joka kohdataan tänään Sankkurilla. Lue kirjoitus tästä! KESKUSTELU Ei […]
12.05.2008 kello 3:31 pm
Nyt hei seurat houkutelkaa Miklu kesäksi johonkin Veikkausliigaseuraan, vaikka FC Lahteen, kun siellä aloittaa armeijan? Litmanen/Forssel Lahdessa, Ai ai….
04.06.2008 kello 9:50 pm
Täysin samaa mieltä. Raúl ratkaisi monet tiukat pelit Realille ja paransi peliään kauden myötä. Jo pelkästään asenteellaan ja kokemuksellaan tärkeä pelaaja joukkueelle, kuin joukkueelle.

”Kimi Räikkönen tuo mieleen James Huntin playboy-ajat”
Hamilton kaipaa Alonso-taisteluja
Lionel Messi haluaa siirtyä Italiaan
Cristiano Ronaldo vaitonainen tulevaisuudestaan Manchester Unitedissa
Coulthard: Hamilton on epävarma, Button vain kruisailee
Dennis: Hamilton opettelee yhä
Ronaldinho yhä Manchester Cityn kiikarissa