Urheilu uutiset
HAKU  

Urheilu-uutisten arkisto

blogi

Ismailin blogi: Pojat ovat poikia!

29.6.2007, 10:15

Vieroitusoireita. Näin voin todeta, kun vesi kielellä odottelen Veikkausliigan jatkumista. Liiga on osoittanut, että jokaisella pelillä on merkityksensä. Lähteekö TamU, TPS ja Haka karkumatkalle, miten Honka? Ja Klubi?

Viikolla resuiseksi selattu IS Veikkaaja jätti itsestään YHTÄ lukuun ottamatta happaman mielen. Onen kuva suorastaan onnellistutti, siis teki häpifiilarit, mutta voi voi! Ville Lyytikäisen kolumni, taas ei.

Ville muistetaan maalarimainoksista, poikana. Vanhempi mies oli Bumski, jonka sydän sykki Hoojiikoolle. Jo ammoisista muistikuvista saakka molemmat muistetaan Bolliksen (Töölön Pallokenttä, nyk. Finski) liepeiltä. Villestä ei tullut koskaan futaajaa, eikä valmentajaa. Poika on saanut huippumahdollisuudet koutsata erinäisiä joukkueita, ja köyhin tuloksin. Nyt pojan sydän sykkii satavuotiaan kuninkaan haukkumiseen. Mitä pahaa on muka muistella vanhoja pelimiehiä? Ja niitähän löytyy Hoojiikoossa enemmän kuin mistään muusta suomalaisesta seurasta.
Elossa vähän alle 150 Suomenmestaria! Haloo poika, pienellä peellä.

Muistan Ville Lyytikäisen erityisesti eräästä Palloliiton risteilystä 13 vuotta sitten. Nuori, uhokas poika tuli haistattelemaan meikäläiselle, sillä valmensin silloin tyttöjä. Tämä tapahtuma muistui erityisesti mieleen, kun Suomen naiset pelasivat itsensä maanosamme 4 parhaan joukkoon muutama vuosi sitten.

Reipas tekee kunniaa viirumiehille. Jengiä kerätään kasaan, ja mikäpä sen hienompaa. Onhan Lahden Reipas peliasuineen ja Suomen Cup -voittoineen parasta mitä Lahdesta ikinä on tullut. No, ehkäpä Litmaset, ja Kyykän Steua matsin voi lisätä joukkoon. Niin ja Litmasethan ovat Reippaita.

Viimeiset viikot ovat olleet erityisen raskaita. Työkolleegani menehtyi äkillisesti moottoripyöräonnettomuudessa. Viestit kertovat myös, että Klubista ammattilaiseksi Hollantiin ammattilaiseksi lähtenyt Jiipee Laine on siirtynyt yläkerran futisjengiin. Ja juhannuksen aatonaattona kantautui tieto Martti Alajan kuolemasta.

Martti, kuten muutkin Alajat ovat jättäneet elämäänkaareeni syvän jäljen. Kaksosten Pertin ja Erkin kanssa pelatut pelit, samoin kun vanhimman pojan Riston (käsipallo), ovat antaneet omalle elämälleni paljon. Muistoja, tapahtumia, tunteita ja elämyksiä.

Erityisesti Martin kohdalla mieleeni palautuvat Ruskeasuon palloiluhallin pihkasta tuoksuva sali, hänen suuri intohimonsa lajia kohtaan. Ja rakkautensa sekä välittämisensä. Hänessä oli valo.

Tällaiset surulliset viestit vievät mielen hetkeksi alakuloisuuteen, vaikka tiedostaakin päivä päivältä elämänsä rajallisuuden. Ne asettavat kysymyksiä, joihin ei ole helppo saada vastauksia. Tekisinkö kaiken uudelleen, olisinko voinut tehdä jotakin toisella tavalla?

Martille olen kiitollinen Klubilaisuudesta, ja siitä ohjauksesta, jota hän jaksoi meille antaa. Kannustuksesta ja rohkaisusta, mutta myös kurista. Ehkä se ei silloin mennyt niin hyvin perille, mutta tänään tiedän sen paremmin kuin koskaan, että hyvän kasvattajan, ohjaajan, aikuisen ja valmentajan tuki on tärkeämpää kuin yksittäisen pojan säälittävä vuodatus.

Atik Ismail

Ismail on legendaarinen jalkapalloilija 1970- ja 1980-luvuilta. Suomessa hän on edustanut Helsingin Jalkapalloklubia, Kiffeniä ja Kopareita. Lisäksi maalitykki pelasi ulkomailla Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. Hän on pelannut 26 A-maaottelua ja tehnyt niissä seitsemän maalia.

KESKUSTELU

postpost

29.06.2007 kello 12:02 pm

Aivan oikein,vaikka minulla ei ole tietoa mikä onkaan oikein.
KIITOLLISUUTEEN meillä on enemmän syytä,myös arjessa.Siitä
olen varma.

Nicholas Fränti

29.06.2007 kello 12:39 pm

HERÄÄ JO TODELLISUUTEEN ATIK!! Lyytikäisen kolumni oli täyttä asiaa, vaikkakin minun blogista ideat!

mietiskelijä

29.06.2007 kello 2:26 pm

Ei kannata jossitella ja miettiä mitä olisi voinut tehdä toisin. Kaikella on tarkoitus ja asioilla on tapana järjestyä. Jos ei olisi ikäviä asioita ei osaisi nauttia elämän tähtihetkistä. Hymyä huuleen vaikka sieluun sattuu : )

hhhh

29.06.2007 kello 2:54 pm

eikö urheilu viikko saa parenpaa ihmistä kerto maan veikkausliigasta kun ismail?
Aina glubista paskaa.

Atik on mielestämme loistava bloggaaja.

Terveisin

Urheiluviikko

pekka

29.06.2007 kello 6:22 pm

Koettaako arvon _Bloggari_ kehittaa lajia vai paasta piireihin?
Kehittamista lajissa todella riittaa, keskittyisimmeko siihen. Niita TIEDOLLISIA piireja kun ei ole, kaikkihan sen tietaa.

dure

29.06.2007 kello 6:26 pm

Miksi nää kaverit (ex-muka mestarit) jauhaa skeidaa kun ei pärjätä. Tehkää sille jotain , niin pärjätään. Tätä kansa teiltä odottaa. Tiedon portit auki vain, ei salailla tietoja joilla päästään eurooppaan.

Jouni Mikola

29.06.2007 kello 6:35 pm

Ville Lyytikäinen = jalkapallojournalismin Petteri Sihvonen, kumpikin yrittää olla suurikin analyytikko vailla omia meriittejä.

Ville tiputti FC Jokerit liigasta, jonka Pasi Rautiainen koutsasi edellisellä kaudella sarjan keskivaiheille ja joukkueiden nimilista oli samaa tasoa.

Otto

29.06.2007 kello 6:40 pm

Ihmeen kriittistä porukkaa vai onko kaikki vaan kateellisia Atikille?!? Niin se taitaa olla. Mun mielstä Atik on hyvä kundi! Tykkään lukee näitä!

Nicholas Fränti

29.06.2007 kello 7:00 pm

Ei Suomifutis kaipaa mitään menneisyydessä eläjiä, koska tulevaisuus on nyt. Tosiasia on että HJK:ssa koko organisaatio junnaa paikallaan ja tämä Lyytikäinen aivan oikein toi esiin. Honka TPS näissä seuroissa on tekemisen meininkiä ja intohimoa, mitä nyt tarvitaan, jotta läpimurto on mahdollinen. Ne jotka eivät kestä kekskustelua ja alkavat naiviisti haukkua toisia, voisivat katsoa peiliin!

Pasila cc

29.06.2007 kello 8:10 pm

“Ei Suomifutis kaipaa mitään menneisyydessä eläjiä, koska tulevaisuus on nyt.” TOTTA!!!

Meillä puhutaan pelistä mutta tämä laji on liikuntaa kun sitä kikkaillaan pihoilla , kun siitä liikunnasta aletaan maksamaan se muuttuu urheiluksi…Siis urheilun mittarit esiin! Missä ovat ne tulokset joita näillä SUURILLA puheilla pitäisi jo tulla?

Kertokaa jo millä sitä tasoa saadaan???!!!! Ja tehkää jotain sen hyväksi. Tänään on nyt.

postpost

30.06.2007 kello 9:10 am

Pelaaja tekee pelaajan,Valmentaja joukkueen.

Siitä ei vain päästä mihinkään.
Aikalaisen on pärjättävä aina nyt.Niinpä taidot on osattava visioida etukäteen oikeaan suuntaan.

George

30.06.2007 kello 5:42 pm

Atikin jutut aivan asiaa sillä Suomen futis tarvitsee positiivisuutta eikä Lyytikäisen negoja joita hänen uransakin on täynnä. HJK:n tilanne on täysin selvä kaikille joten ei tarvitse olla ruudinkeksijä tai huippukolumnisti asian ymmärtämiseen. Veikkaaja voisi vaihtaa Lyytikäisen johonkin jolla oikeasti jotain sanottavaa.

jope

30.06.2007 kello 7:00 pm

Asiaa?
Milloin sitä asiaa on tullut. Fudis on paljon muutakin kuin fiilistä.

Bebeto

03.07.2007 kello 2:19 pm

Tämähän ei ollut pojan ensimmäinen kirjoitus, jossa dissaa Klubin maanrakoon. Mikä on pojan motivii? Näinkö Klubi ja kotimainen fudis jatkaa nousuaan? Rakentava kritiikki on toki loistavaa, mutta Arvaajassa ollut “kolumni” oli katkeraa vuodatusta vailla mitään todellisia kehittämisideoita.

Tarkkailija

03.07.2007 kello 3:14 pm

Olen kyllä tässä asiassa Lyytikäisen kanssa samoilla linjoilla. Kolumnin tarkoitus ei varmastikkaan ollut moittia HJK:n historiaa, siksi Atik ottanut turhaan herneen nenään. HJK junnaa paikallaan. Peli on surkeata ja ennenkaikkea innotonta. Turhasta ei kannata antaa positiivista palautetta. Olen itse HJK:n kausikortin omistaja ja pakko myöntää, että HJK:n ottelutapahtumat ovat olleet surkeita tapahtumia. Suurin syy tähän on kenttätapahtumat. Lisäksi HJK:n markkinointitoiminta on luokattoman surkeata. Hävettää Klubi -fanina. Vaikka en Ville Lyytikäisestä valmentajana pidä, elää hän täysillä jalkapallolle ja samalla myös odottaa Helsingin lippulaivan tekevän.

Nicholas Fränti

03.07.2007 kello 7:48 pm

Täysin samaa mieltä edellisen kanssa, myös minulla kausikortti ollut jo monta vuotta, voi olla että ensi kaudella vain Hongan kortti.


KOMMENTOI

F1-SARJAKUVA