Urheilu uutiset
HAKU  

Urheilu-uutisten arkisto

blogi

Ismailin blogi: Keitettyä kamaa

30.1.2008, 10:53

Sportti on hottii, hottentottii, rokkii. Futis paljon enemmän. En malta olla kirjoittamatta persoonista, myös vihreiden verkojen ulkopuolelta. Urheilussa persoonat ovat kiehtoneet siinä määriin, että koukkuun jäätiin.

Kaisa Varis on liemessä, Karalahti on ilmeisesti vieraillut talossa, jossa kama keitetään liedessä, ja Teemu Selänne piakkoin liekeissä. Kuumaa, kuumaa, polttaa.

En haluaisi olla moraalin vartijana. Enkä millään haluaisi heittää kivellä. Ainoa kivi, jonka hyväksyn on vierivä (Rolling Stones).

Lähes poikkeuksetta värikkäät persoonat ajatuvat hankaluuksiin, ja totta totisesti vaikeuksia joillakin riittää enemmän kuin muilla yhteensä. Muistatteko Tysonin?

On ihmeellinen yhteensattuma, että vuosi sitten aloin kirjoittamaan "Kimmosta", joka lusii vankilassa, harhoissa ja muissa olotiloissa, irrallisena muista. Ja kuitenkin kiven sisällä, ihan ihmisenä. Enkä tarkoita vankilassa lusineita urheilijoita, taikka sinne tuomittuja. Kysymys on kokonaisuudesta. Ihmisen mieli on häilyvä, se on herkkä. Koviksillakin. Miksi siis ei urheilijankin?

Ihmeelliseksi yhteensattuman tekee viime kuukausien tapahtumat (Jokela).

Jokaisen koviksen sisällä elää siis pehmeä kosketus, oli laji mikä tahansa. Kovien miesten lajit saavat osakseen ihastusta ja vihastusta. Ne sytyttävät tunteita. Vaara on kuitenkin siinä, että "maailma palaa." Helvetissä on tosi kuumaa, näin ainakin väitetään.

Urheilijan helvetti saattaa olla tänäpäivänä raha, tulos, maine, ja media. On taottava silloin kun rauta on kuumaa. Hehkuvan punaista. Minäkin olen rakastanut punaista. Jääkiekossa IFKoota. Ei ole suurempaa kuin Matti Hagman. Nro 20. Punaisista punaisin.

Mutta pehmeään kosketukseen. Tekisi mieli ottaa Kaisa halaukseen, Jere kättelyyn (lähemmäksi en uskalla), ja ojentaa Teemun olkapäälle kosketukset. Miksikö?

Uteliaana ihmisenä minua kuitenkin kiinnostaa totuudellisuus, ihmisen, urheilijan sielunelämä. Ajatukset sekä teot. Tämä voimakas tunne herätti minut tähän aamuun, varhain, sillä unessani kohtasin Muhammed Alin raskaansarjan mestaruusmatsissa Manalassa. Mitä hän siellä teki?

Atik Ismail

Ismail on legendaarinen jalkapalloilija 1970- ja 1980-luvuilta. Suomessa hän on edustanut Helsingin Jalkapalloklubia, Kiffeniä ja Kopareita. Lisäksi maalitykki pelasi ulkomailla Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. Hän on pelannut 26 A-maaottelua ja tehnyt niissä seitsemän maalia.

KESKUSTELU

simo

30.01.2008 kello 2:19 pm

Atikki on kivillä. Hörppyy jos ottaa, niin kaik’ ei luista enää

Anonymous

30.01.2008 kello 2:54 pm

Ja Atik vois opetella kirjoittamaan.

Leena

30.01.2008 kello 3:08 pm

Minä olen samaa mieltä atikin kanssa!! Pitää yrittää ymmärtää näitä tällälisiä urheilijoita jotka sotkevat elämänsä.
Tykkään siitä ettei aina kivitetä kun pitäisi paijata!
Simolle tiedoksi, että atik on auttanut monia alkoholiongelmia kärsivälle ja osaa kirjoittaa hyvin..siksi hän tekee myös kirjoja!

Alli Tikismail

30.01.2008 kello 3:25 pm

Ei muuta kun noitarumpua takomaan Atik.

Masa valkeakoski

30.01.2008 kello 5:59 pm

Hyvää kirjotusta atikilta, naurettava dissata tällästä pohdintaa. teinien sekoilua, herätkää!

Jouni Mikola

30.01.2008 kello 6:40 pm

Ikävää Atik ettet voittanut vuoden urheilukirja -palkintoa.

Oletkohan voittajan valitsijalle jonkinnäköinen punainen vaate?

Atik on Kuningas!

30.01.2008 kello 8:49 pm

Atik on Kuningas (Litin lisäksi) Tällaisia ajattelevia urheilijoita tarvitaan lissää!!

postpost

30.01.2008 kello 9:38 pm

Säännöt on sääntöjä.Yhdelläkään julkulla ei ole erilaista lakia,joten
tuomiot tulkoon todellisista teoista.
Mikäli teot osoitetaan tosiksi
taas,on kysymys paatuneisuudesta.

Nicholas Fränti

31.01.2008 kello 1:43 am

Täällä kaikilla kieli ruskeana saatana!!!

Nicholas Fränti

31.01.2008 kello 1:45 am

Miksi teidän Atik ei kehu Stuart Baxteria tai Litmasen siirtoa? Sen takia koska hän on pelkkä luuseri!!!

Sluiba

31.01.2008 kello 10:22 am

Mitä helvettiä?!?
Pitäiskö jokainen kirjoitus kirjoittaa siitä kuinka hienoa on että Baxter siirty Suomen peräsimeen?

En edes tiedä miksi oikeastaan vaivaudun vastaamaan Fräntille kun sen kommentit tuntuu aina olevan tota tasoa…

Yllikki Lituomari

31.01.2008 kello 10:27 am

Fräntti on paskiainen.

Nicholas Fränti

31.01.2008 kello 3:59 pm

Minun viestit ovat olleet koko ajan asiallisia, mutta nyt keitti yli, kun täällä keskitytään vain Atikin persoonaan ja keskustelu jalkapallosta unohtui…

P.J

31.01.2008 kello 8:45 pm

aloita urheilun fanitus franti, _taa on pelia;)_

Jouni Mikola

31.01.2008 kello 9:51 pm

Litti siirtyy Fulhamiin, joka on loistava asia, mutta toisaalta minussa herää taas skeptikko ja alan pelätä Litin jalkojen puolesta Valioliigassa (maailman kovin liiga). Toivottavasti olen väärässä!

Baxter on lähtenyt ovet paukkuen sekä Etelä-Afrikasta (no sieltä ovat lähteneet muutkin)että Helsingborgin peräsimestä. Eli miten voimme luottaa, ettei Stuart tee vuoden päästä ohareita myös Suomelle.

Se Baxterin filosofiassa on hyvää, että hän haluaa aina voittaa eikä lähde välttämättä hakemaan nolla-nollaa.

Joopa

31.01.2008 kello 10:01 pm

Baxter tulee aivan varmasti lähtemään ovet paukkuen jos menestystä ei tule. Olen siitä melkoisen varma.

Minulla on itselläni kyllä aivan sama pelko noista Kuninkaan jaloista. Siellä on kaiken maailman jaloille potkijoita koko sarja pullollaan ja Litin nilkat kun eivät kovin suurta kosketusta tarvitse että räjähtävät lopullisesti tuhannen paskaksi. Toivottavasti kukaan ei ammu Kuningasta juomapullon korkilla silmään…

Nicholas Fränti

31.01.2008 kello 10:53 pm

Aivan turha pelko, Litin fysiikka on paremmassa kunnossa, kuin vuosiin… Lukekaa vaikka Jari-Pekka Keurulaisen mietteet: http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=105777 ja hän jos kukaan tuntee miehen vammat. Muistakaa, että kunnossa ollessaan Litti pelasi Ajaxissa 95-96 kaudella kaikki viralliset pelit alusta loppuun! Mitä Baxteriin tulee niin temperamenttia juuri kaivataan…

Leena

31.01.2008 kello 11:15 pm

Joskus olisi ihana kuulla Atikin kommentteja Litistä! Onhan niitä kuultu ennenkin, mutta ne lämmittää.

Nicholas Fränti

31.01.2008 kello 11:26 pm

Suurkiitokset vielä Canalille, kun on heti mukana Kyproksen leirillä ja näyttää Puola ja Kreikka pelin! Ja sunnuntaina “Kuningas” palaa Englannin kentille ottelussa Fulham-Aston Villa. Ai ai Litti toi ihan uuden mielenkiinnon Valioliigan seuraamiseen!!!

postpost

01.02.2008 kello 9:20 am

Fränti!
Jalkapalloilukin on;juoksuun perustuva,moniominaisuuspeli,jossa vaaditaan sosiaalisia taitoja.
Kuten niki P.J painottaa sanaa peli.

jaska

11.02.2008 kello 9:31 pm

Nyt täällä byörii Oululaista bruuusia.


KOMMENTOI

F1-SARJAKUVA