23.6.2008, 21:51
Minulla oli Pele, Rivelino, Tostao, Almao ja monta muuta. Omistin heidät tapetillani. Silloin päätin, yritän oppia pelaamaan jalkapalloa.
Neljä vuotta myöhemmin tuli Hollanti, tuli Puola, muuan neljätoista, ja yksi pommittaja. Ja Ruotsi, elokuva Fimpeneineen ja tottakai pitkän Edströmin muodossa. Olin teini. Ja finneistä pursui jalkapalloenergiaa.
Argentiinassa tuli paha olo. Kisat voitti vääryydellä isännät. Menköön juntan piikkiin. Paha ase pum pum.
Nyt eletään uutta vuosituhatta. Sen vaihteessa ihastuin Zetaan. Ja muutamaan muuhun. Itkin ilosta, nautin kun Z paukutti maaleja, vaikka kipeältä se tuntui, kun vastassa oli brassit.
Kahtena viimeisenä viikkona olen ollut taivaissa. Mitkä kisat, mitkä joukkueet, mitä peliä. Parasta koskaan, eikä päivämääriä. Jokainen peli on ollut katsomisen arvoinen, totta totisesti. Olen kostunut kyyneleistä Cechin puolesta, olen litissyt hiestä Hollannin takia ja uneni on ollut Turkkia. Venäjä säkenöi, Saksa ryhdistäytyy ja itkin ihan oikeasti, kun Ronaldolta loppuivat kisat. Olen, Anna, eri mieltä. Ronaldo on maailman paras pääskynen.
Italia out. Espanja Ole. Hyvä. Kaikkien aikojen kisat. Sillä siisti. Zlaatania kaivaten.
Atik Ismail
Ismail on legendaarinen jalkapalloilija 1970- ja 1980-luvuilta. Suomessa hän on edustanut Helsingin Jalkapalloklubia, Kiffeniä ja Kopareita. Lisäksi maalitykki pelasi ulkomailla Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. Hän on pelannut 26 A-maaottelua ja tehnyt niissä seitsemän maalia.
