Ismailin blogi: Cuppia!

01.11.2006 08.02

Suomen aliarvostetuinta kilpailua ei ole vaikea nimetä. Siitä on jo yli 50 vuotta, kun härmään pistettiin Cup kilpailu pystyyn.

Pieni historiallinen näkökulma kansainvälisen Cup arvostuksen kautta:

Jo 18oo-luvun loppupuolella, reilut ja vähän päälle sata vee siis, Brittein saarella pelattiin cup hengessä rajuja matseja. Se on kerrasta poikki, ja siksi upeaa. Sain Besiktasissa kokea turkkilaisen cup-hengen. Pelattiin pienellä paikkakunnalla Istanbulista suurin pirtein itään. En edes muista paikkakunnan nimeä, mutta taatusti pelin. Siellä pienenpienellä stadionilla, jonka kapasiteetti oli max. 2000 ihmistä, tuli kymmenkertainen, ihan oikein 20.000 ihmistä, huutamaan kuka puuhun, kuka viereisille kerrostaloille ja jotkut läheisille kukkuloille. Eikä pelattu kuin ekaa kierrosta!

Suomalainen pytty kantaa upeaa nimeä: Antero Nyman. Se on iso pokaali, joka on monissa voitonjuhlissa keitetty. Itselläkin on mukavia ja vähemmän mukavia muistoja cup-otteluista, jopa joitakin muistikuvia finaaleista, niin pelaajana kuin katsojana, mutta ennen kaikkea kokijana.

Yksi upeimmista oli Kotkan voitto 1980, jolloin suuri ja mahtava Arto Tolsa, ratkaisi finaalin omilla henkilökohtaisilla taidoilla. Tuo kotkalaisten asennoituminen on aina ollut ihailtavaa, silloinkin kun ne tuli 1966 stadikalle, lunta oli satanut, nurtsi jäässä, ja Klubin Kundit duunas taktillisen riemuvoiton.

Tällä vuosituhannella muistettavin matsi oli Allien ja Klubin välinen finaali, joka ratkesi helponlaisesti tuomittuun pilkkuun. Tunteeni kiehahti laidasta laitaan, kun Allianssi taisteli, näyttelijä Pekka Laiho itki, Maisonlahti tuomitsi, ja HJK voitti. Siinäpä sitä draamaa kerrakseen, vain cupissa voi tällaista tapahtua.

Mutta mistä aliarvostus. Herätkää toimijat, siis kentän laitamilla ja sen alueella pelaavat! En syytä mediaa, en Palloliittoa, sen sijaan taotaan jo junioreista lähtien pelaajien kaaliin myös cup-kilpailun perinnettä, sen ainutlaatuisuutta ja värikkyyttä.

Oi Äipät, oi Iskät, Oi Ohjaajat ja Oi viisaat Valkut!

Kertokaa tarinoita cupin peleistä, etsikää värikkäitä tapahtumia niin kansallisilta kuin kansainvälisiltä kentiltä, kertokaa kulttuurista, menneestä ja tulevasta. Viekää heidät vaikkapa Cupin finaaliin!

Muistan myös 1989 finaalin, jolloin lataamossa, aikalailla henkisesti rempallaan, katseltiin joukolla KuPSin taistelua, ja sen Nyyssösen Pelen kulman, ja KuPSin juhlintaa. Ei tarvinnut sinä iltana tarvittavia, mieleni kupsahti, tällä kertaa ylöspäin.

Kun kuppi jäi ja aloin koutsaa legendaarista MPRrää, nelosen jengiä Kuopiossa, kohtasimme Kakkosessa pelanneen iisalmelaisporukan Pa-Ven. Rankkariskaba edessä, ja kaikki ampuu pallot pilkulta pöysään, paitsi yksi, 26 A-maaottelua ja 2 Suomen cupin voittoa saavuttanut tukevoitunut pelaajavalmentaja. Kyllähän se harmitti, mutta juomaan ei tarvinnut lähteä, eikä takaisin lataamoon, sillä tiesin, että cup on aina kerrasta poikki. Yllätyksiä täynnä!

Atik Ismail

Ismail on legendaarinen jalkapalloilija 1970- ja 1980-luvuilta. Suomessa hän on edustanut Helsingin Jalkapalloklubia, Kiffeniä ja Kopareita. Lisäksi maalitykki pelasi ulkomailla Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. Hän on pelannut 26 A-maaottelua ja tehnyt niissä seitsemän maalia.

blogi

Aiheeseen liittyvät uutiset

  • Vastaavia uutisia ei löytynyt. Voit etsiä uutisia sivun ylälaidassa olevalla hakutoiminnolla.

5 kommenttia uutiseen “Ismailin blogi: Cuppia!”

Ihmettelijä 06.11.2006 10:34

Ruotsissa kauden päätösottelussa Elfsborgin ja Djurdgårdenin “taistelua” katsoi 16000 katsojaa.
Viimeinenkin nolla luvussa on totta.

Dee 03.11.2006 22:49

Erittäin hyviä pointteja. Legendan mukaan suomalaiset ovat maailman huonoimpia markkinoija ja (valitettavasti) suomalaiset urheiluseurat ovat todistaneet legendan olevan oikeassa.

Postfutis 03.11.2006 21:54

Kalakukko tuo esille merkittävän lähestymiskulman.
Jos kaikki mahdollinen ongelmia tuottava käydään
julkisuudessa läpi,myös järj. taholta,myös muissa yhteyksissä tätä tapahtuu yllättävän paljon.Niin,
onko tulos niin hyvä,kuin voisi?
Haetaanko elämystä ,vai “häviää ne kuitenkin”,vai
“ainoastaan voitto jatkaa yhteytemme”?

Kalakukko 02.11.2006 09:23

Yleisön mielenkiintoa finaalia kohtaan ei varmasti lisää se, että ottelun alla lehdissä spekuloidaan lähinnä sillä, saadaanko kenttä pysymään pelikunnossa. Tai sillä, miten stadionin penkit ovat jäässä, ja stadionyhtiön edustaja murehtii niiden sulattamisella. Eikö näille omille toimijoille voisi opettaa hieman markkinointiviestinnän alkeita.

nicholas fränti 01.11.2006 21:34

Olen täysin samaa mieltä. Itse kohdistan syyttävän sormen Palloliittoon ja mediaan. 958 katsojaa Suomen cupin välierässä HJK-Tamu oli käsittämötöntä!

Jätä kommentti

NB
Trimedia Oy - Internetmarkkinointi

Yhteistyössä

Verkkopirkko.fi - kansalaisen kauppapaikka netissä. Ilmoita ilmaiseksi ja kauppa käy!

Mediaviikko tarjoaa uutiset median kiehtovasta maailmasta. Lue ja tilaa ilmainen uutiskirje.