Urheilu uutiset
HAKU  

Urheilu-uutisten arkisto

Jääkiekko

Haastattelussa Janne Pesonen

10.5.2008, 10:53

Oulun Kärpissä SM-kultaa voittanut Janne Pesonen kertoo Urheiluviikon haastattelussa MM-kisoista, omista kuvioistaan ja NHL-liigasta.

MM-kisat ja Leijonien peli

Sait SM-liigan pudotuspeleissä käsivamman (kämmenmurtuma ja pikkusormen koukistajajänteen katkeaminen) ja kätesi leikattiin huhtikuun lopussa. Vamman vuoksi jouduit jäämään pois muun muassa MM-kisoista. Miten leikkaus onnistui ja missä kunnossa käsi tällä hetkellä on?

- Leikkaus onnistui ihan hyvin ja nyt on meneillään kuntoutusjakso. Pikkuhiljaa olen päässyt harjoittelemaan, vaikka käden kanssa pitääkin olla varovainen vielä aika pitkälle kesään.

Miten aiot harjoitella ensi kautta silmällä pitäen?

- Kesän harjoittelen omakohtaisesti, mistä on jo hyviä kokemuksia viime kesältä. Käden pitäisi olla kunnossa keskikesän aikoihin.

Kuinka tarkasti olet seurannut MM-kisoja tähän asti?

- Kyllä niitä on tullut katsottua aika tiivistikin aina silloin, kun satun olemaan kotona.

Miltä Leijonien peli on tähän asti näyttänyt?

- Kyllä mä uskon, että jätkät pystyy vielä paljon parempaan, kun pelejä tulee. Joukkue on kuitenkin niin hyvä.

Mitä mieltä olet maajoukkuevalmentaja Doug Sheddenistä?

- Kyllä mä ainakin tykkäsin hänestä ja maajoukkuepeleistä jäi tällä kaudella hyvät fiilikset. Shedden-Jalonen on hyvä pari, eikä menestys varmasti jää varmasti valmennuksesta kiinni.

Kuinka iso merkitys Saku Koivun liittymisellä MM-joukkueeseen on?

- Todella iso merkitys. On Saku varmasti sellainen henkinen johtaja, ettei vastaavaa helpolla löydy. Lisäksi aivan loistava pelimies - tottakai.

Kuinka pitkälle uskot Leijonien menevän?

- Uskon, että mitali tulee. Se, minkä värinen mitali, riippuu viime pelien rutistuksista ja siitä, kelle kiekko pomppii.

Mennyt SM-liigakausi ja kausi 2008-2009

Voitit SM-liigan runkosarjan pistepörssin ja sinut valittiin muun muassa SM-liigan tähdistökenttään. Kuinka onnistuneena pidät omaa henkilökohtaista kauttasi?

- Tosi hyvin onnistui. Sain päätavoitteen, eli Kanada-maljan ja lisäksi omakin kausi meni tosi hyvin. Saan olla kyllä tosi tyytyväinen ja sain viime kaudesta varmasti tosi paljon lisää pontta tuleviin kausiin.

Millä osa-alueilla mielestäsi kehityit viime kaudella verrattuna aikaisempiin kausiin?

- Varmaan kokemusta ja rauhallisuutta tuli omaan peliin viime kaudella.

Millä osa-alueilla sinulla on mielestäsi edelleen kehitettävää?

- Massaa voisi ottaa vähän lisää, niin kaksinkamppailutilanteissa pärjäisi paremmin. Muutama kilo saisi tulla - ja nimenomaan punttisalilta, eikä hampurilaisia syömällä, heh!

Mitkä asiat tekivät Kärpistä viime kaudella Suomen parhaan joukkueen?

- Kyllä siinä oli pohjalla loistava joukkuehenki ja se, että runko oli ollut kasassa monta vuotta. Siitä oli hyvä ammentaa ja muutenkin joukkueessa oli hyvä tappamisen meininki.

Kärppien joukkue on hajonnut aika pahasti kauden jälkeen. Luuletko, että se tuottaa Kärpille vaikeuksia ensi kaudella?

- On sieltä ennenkin tärkeitä pelaajia lähtenyt pois. Nyt nuoret saavat taas näytön paikkoja ja he pääsevät nousemaan paikkaamaan tyhjäksi jääneitä paikkoja. Ja onhan Kärpät nytkin hankkinut kovia pelaajia lähteneiden tilalle ja lisää on varmasti tulossa.

Tulevaisuus, tavoitteet ja NHL

Mikä on sopimustilanteesi tällä hetkellä?

- Kaikki on auki. Mihinkään ei ole sopimusta. Mukavaa olisi päästä Pohjois-Amerikkaan, mutta ei sekään ole mikään must.

Sinun on ounasteltu siirtyvän ensi kaudeksi NHL:ään. Onko asia edennyt kevään aikana?

- Ei hirveästi. Anaheimilla on oikeudet muhun vielä vähän aikaa ja jos sopimusta ei synny, niin sitten saan neuvotella muiden seurojen kanssa.

Olet tosiaan Anaheim Ducksin varaus vuodelta 2004. Onko Anaheim ollut sinuun lainkaan yhteydessä kevään aikana?

- Agentit hoitaa sen puolen, joten en tiedä asiasta ihan tarkkaan. Ainakaan sopimuspaperia ei ole vielä kolahtanut postiluukusta.

Entä onko Eurooppa edelleen kohdaltasi vaihtoehto ensi kaudelle? Iltalehden mukaan mm. HIFK ja useat muut eurooppalaisseurat ovat sinusta kiinnostuneita?

- Tottakai Eurooppa on vaihtoehto. Jonkin verran on tullut kyselyjä, mutta seuroja en tietysti tässä rupea paljastamaan.

Entä Kärpät?

- Tietysti Kärpätkin on yksi vaihtoehto.

Milloin oletat asioiden ensi kauden seurasi suhteen ratkeavan?


- Vaikea sanoa, kun itse en niistä pääse päättämään. Jos pääsisin, päättäisin sen jo tänään. Toivottavasti asiat ratkeavat kuitenkin mahdollisimman pian.

Kuinka pettynyt olet, jos NHL-sopimusta ei tule?

- Ei se mulle mikään pakkomielle mulle ole, vaikka se tottakai onkin aina ollut tietynlainen unelma.

Mikä seura voittaa Stanley Cupin tänä vuonna? Miksi?

- Jaa-a, kovia porukoita ne kaikki on. Detroit on ollut vahva ja jos niiden peli jatkuu samanlaisena pudotuspeleissä kuin runkosarjassa, niin ne on aika lähellä mestaruutta.

Mikä on suosikkiseurasi NHL:ssä?

- Ei mulla oikein ole sellaista, mutta Philadelhialle toivoisi hyvän kaverin, Lasse Kukkosen, takia menestystä.

Ketkä suomalaispelaajat ovat mielestäsi onnistuneet hyvin tällä kaudella?

- Valtteri Filppula on lyönyt itsensä lopullisesti läpi, ja vieläpä kovassa joukkueessa. Mikko Koivun alkukausi oli myös loistava. Bäckströmin Nikke puolestaan ei ole ollut mulle mikään yllätys, mutta hyvän kauden hänkin pelasi.

Teksti: Juhani Parkkinen

KESKUSTELU

Pesonen: Mukava olisi päästä Pohjois-Amerikkaan

10.05.2008 kello 1:39 pm

[...] ja jos sopimusta ei synny, niin sitten saan neuvotella muiden seurojen kanssa. Lue haastattelu tästä! KESKUSTELU Ei [...]

Pesonen kannustaa Flyersin Kukkosta

11.05.2008 kello 5:40 pm

[...] ei ole ollut mulle mikään yllätys, mutta hyvän kauden hänkin pelasi. Lue koko haastattelu tästä! KESKUSTELU Ei [...]

Janne Pesonen: Saku Koivu loistava henkinen johtaja

11.05.2008 kello 11:26 pm

[...] mitali, riippuu viime pelien rutistuksista ja siitä, kelle kiekko pomppii. Lue haastattelu tästä! KESKUSTELU Ei [...]


KOMMENTOI

F1-SARJAKUVA