Kimi Räikkönen

17.07.2008 17.21

Kimi Räikkönen syntyi Espoossa 17. lokakuuta 1979. Hän on Formula 1:n kolmas suomalainen maailmanmestari ja ensimmäinen legendaarisella Ferrarilla tittelinsä saavuttanut. Kimi Räikkönen nousi suomalaisten F1-fanien tietoisuuteen vuonna 2001, kun hän ajoi pisteille F1-debyytissään Australiassa. Räikkönen korvasi F1-legenda Mika Häkkisen McLarenin kilpakuljettajana jo seuraavalla kaudella, kun Häkkinen jätti lajin. Jäätävällä tavalla lajiin suhtautuva Räikkönen on saanut lempinimen Jäämies, jonka hän on myös tatuoinut käteensä. Kimi Räikkönen vaihtoi Ferrarille kauden 2006 jälkeen. Hän voitti ensimmäisellä Ferrari-kaudellaan maailmanmestaruuden. Itella juhlisti maailmanmestaruutta Kimi Räikkönen -postimerkillä, jossa on kuvattuna myös Ferrarin auto. Räikkönen jätti F1:n kauden 2009 jälkeen, kun Fernando Alonso siirtyi hänen tilalleen Ferrarille. Suomalainen siirtyi täysin uuden lajin pariin, rallin MM-sarjaan. Räikkönen on ralliuransa aikana näyttänyt potentiaalinsa, mutta samalla tehnyt paljon aloittelijoille tyypillisiä virheitä.

Kimi Räikkönen, perustiedot

Syntymäaika ja –paikka: 17. lokakuuta 1979, Espoo Pituus: 175 senttiä Paino: 63 kiloa Talli: Ferrari Aiemmat F1-tallit: Sauber, McLaren F1-debyytti: Australia 2001 Tiesitkö, että Räikkönen ajoi MM-pisteille heti uransa avauskisassa Australiassa vuonna 2001? Kimi Räikkösestä sanottua: Kimi Räikkönen ei halua jutustella julkisuudessa, näyttää tunteitaan tai nauraa. Mutta sitten on myrskyisää, kun suoalainen irtoaa. (Die Welt) Kimi on nyt kuningas. Ja rakastettu. (Bild) Kimi Räikköselle on yhtä tärkeää juoda olutta ystäviensä kanssa kuin menestyä kilpaurheilussa. (The Guardian) Kimi ja mnä olemme nyt tehneet pari kuukautta töitä yhdessä auton loppukehittelyn parissa. Hän on ilmiselvästi hyvin taitava, mutta häneltä puuttuu kisa- ja testauskokemusta. (David Coulthard The Auto Channelissa) En mä ymmärtänyt Kimin sanomisista yhtään mitään. (Keijo Rosberg WikiPediassa) Kimi säteilee tyytyväisyyttään. (Keijo Rosberg WikiPediassa)

Tuoreimmat urheilu-uutiset Kimi Räikkösestä:

Lue Kimi Räikkönen -juttuja!

Miten Kimi Räikkönen pärjää? Lyö vetoa Expektin ja Unibetin kautta - ja LUNASTA MUHKEAT BONUKSET!


NB
Trimedia Oy - Internetmarkkinointi

Yhteistyössä

Verkkopirkko.fi - kansalaisen kauppapaikka netissä. Ilmoita ilmaiseksi ja kauppa käy!

Mediaviikko tarjoaa uutiset median kiehtovasta maailmasta. Lue ja tilaa ilmainen uutiskirje.