29.9.2007, 18:36
F1-talli #McLaren#in päällikön Ron Dennisin mukaan brittitalli ei neuvottele espanjalaiskuskinsa #Fernando Alonso#n sopimuksesta kuluvan kauden aikana.
Alonso on riitaantunut niin pahasti McLarenin kanssa, että huhut ovat vieneet häntä jatkuvasti muualle. Dennis kuitenkin painotti uutistoimisto Reutersille, että Alonsolla ja hänen tallikaverillaan #Lewis Hamilton#illa on voimassaolevat sopimukset.
– Jos jommankumman sopimukseen tulee muutoksia, niistä neuvotellaan vastan viimeisen osakilpailun jälkeen, McLaren-pomo kertoi.
– Minulla on tällä hetkellä selkeä tavoite, eikä mikään harhauta minua siitä. Keskitymme tämän kauden kilpailuihin ja käännämme niiden jälkeen huomiomme ensi kauteen, Dennis jatkoi.
Daily Mail –lehden mukaan Alonso siirtynee #Ferrari#n riveihin Kimi Räikkösen tallikaveriksi. Alonso kuitenkin tyrmäsi väitteen Japanin GP:n alla.
– Minulla on ensi kaudesta sopimus tämän tallin kanssa, enkä näe minkäänlaista ongelmaa. Olen voittanut neljä kisaa ja taistelen maailmanmestaruudesta, joten kaikki menee aika hyvin. Olen onnellinen, hän vakuutti.