9 kysymystä kohupakki Kovaselle
Puolustaja Tommi Kovanen kertoi helpottuneensa siitä, että hän voitti SM-liigassa pelaavan JYP:n sopimuksen purkua koskeneessa kiistassa. Mutta minkälaisen ohjeen Kovanen antaa SM-liigan toimitusjohtajalle Jukka-Pekka Vuoriselle?
. Voitit JYP:n sopimuksen purkua koskeneessa kiistassa. Jyväskyläläisseura joutuu pulittamaan sinulle 25 000 euroa. Helpottiko?- Jos ajatellaan tätä päätöstä, se oli helpotus. Päätös ei kuitenkaan muuttanut mitään, sillä on ollut alusta asti selvää, mitä on tapahtunut. Ehkä Jyväskylän päässä olisi voitu toimia reilummin ja rehellisemmin.
- Rahallisen korvauksen puolesta jään nollille. Se on kuitenkin toissijainen asia. Minut leimattiin pahaksi pojaksi, mutta päätös oli yksimielinen.
. SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen arvioi Keskisuomalaisen verkkosivuilla, että loppuratkaisu on seurojen kannalta huolestuttava. Vuorinen myönsi, ettei hän tunne kaikkia tapauksen yksityiskohtia. Hänen mukaansa päätös kuitenkin ”antaa sellaisen signaalin, että pelaaja voi milloin tahansa yksipuolisesti haastaa nykyisen sopimusjärjestelmän pitävyyden”. Mitä mieltä olet hänen kommentistaan?
- Mielestäni hän voisi olla tästä asiasta hiljaa, jos ei kerran tunne kaikkia yksityiskohtia. Jos asiasta ei tiedä kaikkea, miksi ottaa kantaa. Olen sitä mieltä, että on hyvin erikoista, että SM-liigan pääjehu ottaa tuollaisen kannan, vaikka hän ei ilmeisesti tiedä, mitä on tapahtunut. Sopimus purettiin yhteisymmärryksessä.
. Välimiesoikeuden päätöksestä huolimatta monet ovat leimanneet sinut tarinan konnaksi. Miltä se tuntuu?- Oudolta. Olen huomannut tässä parin vuoden aikana, että asenne on tämä. Monet toimittajat soittelivat minulle. Kun kerroin mitä oli tapahtunut, he sanoivat, ettei asia voi olla niin, koska JYP oli selittänyt erilaisen tarinan.
. Minkälaisen viestin lähetät vihaisille JYP-faneille?
- Ymmärrän sen, että jos seuraa kannustetaan, sitä kannustetaan viimeiseen hengenvetoon asti. Ei minulla ole oikeastaan minkäänlaisia terveisiä. Ehkä hekin voisivat ottaa asioista selvää.
. Nykyään edustat Rauman Lukkoa. Miten olet sopeutunut raumalaisjoukkueeseen?
- Omasta mielestäni ihan hyvin. Minulla ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia. En ole ainoa uusi tässä joukkueessa.
. Entä Raumalle?
- Tykkään tästä kaupungista. Monet sanovat, että Rauma on liian pieni, liian kaukana, liian sitä ja liian tätä, mutta itse olen viihtynyt. Täällä on kivoja ihmisiä. Vanha kaupunkikin on tullut jo aika tutuksi.
. Alkavan kauden tavoitteesi?- Minulle tuli vähän takapakkia, kun jalkapöytäni murtui. Se pitää saada nyt kuntoon. En ole miettinyt henkilökohtaisia tavoitteita. Haluan vain pelata mahdollisimman hyvin. Tavoitteeni on, että joukkueemme voittaa usein.
. Mitkä joukkueet vievät mitalit alkavalla kaudella?
- En ole oikeastaan seurannut muita joukkueita kovinkaan paljon. Kärjessä ovat varmaan ne joukkueet, jotka siellä ovat olleet viime aikoina. Uskon, että Lukko on kuitenkin vahva ensi kaudella. Oikeastaan tiedän sen.
. Entä mikä joukkue jää jumboksi?- Joku jää aina viimeiseksi. Viime vuonna se taisi olla KalPa, mutta sekin on vahvistanut joukkuettaan. Toivottavasti sarja on tasaisempi tänä vuonna.
Teksti: Pekka Värre
Aiheeseen liittyvät uutiset
- Vastaavia uutisia ei löytynyt. Voit etsiä uutisia sivun ylälaidassa olevalla hakutoiminnolla.
Vedonlyöntiyrityksiä
Jätä kommentti
- Gonzalo Higuain haluaa voittaa MM-kisojen maalintekijätilaston
- Jalkapalloilija nipisti Real Madrid -tähteä sukukalleuksista - katso video!
- Jalkapalloilija nipisti Real Madrid -tähteä sukukalleuksista - katso video!
- Taito on tallella: Roberto Carlos tykitti hirmuisen kanuunan yläkulmaan - katso video!
Tilaa Urheiluviikon uutiskirje
Hilavitkutin.com
- Itch Chair – lievitystä kutinaan
- Commodore palaa juurilleen!
- Liam Ferguson: Hornet on yksipyöräinen prätkä, joka kääntyy paikallaan ja menee 235 km/h
- Mies rakensi hansikkaan jonka avulla kivi-sakset-paperi onnistuu yksinpelinä
- Bryan Berg käytti 44 päivää ja 218792 pelikorttia rakentaakseen maailman suurimman korttitalon Macaoon
Yhteistyössä
Verkkopirkko.fi - kansalaisen kauppapaikka netissä. Ilmoita ilmaiseksi ja kauppa käy!
Mediaviikko tarjoaa uutiset median kiehtovasta maailmasta. Lue ja tilaa ilmainen uutiskirje.











