9 kysymystä jalkapallovalmentaja Harri Kampmanille

27.06.2008 18.18

Jalkapallovalmentaja Harri Kampman kertoi Urheiluviikolle Suomen liigasta ja maajoukkueesta. Mutta mitä Kampman kertoo pitäaikaisen tuttavansa Jari Litmasen tilanteesta?

. Sarjaa johtaa FC Inter, toisena on FC Lahti ja kolmantena MyPa. Minkälaisia ajautksia kärkijoukkueet herättävät sinussa?

- Inter on saanut rakentaa joukkuetta kaksi vuotta Job Dragtsman johdolla. He ovat säilyttäneet entisen joukkueensa ja vahvistaneet sitä. Lahti on pelannut koko lyhyen elinkaarensa parhaan alkukauden. MyPa on ollut väkevä. Sillä oli pientä hapuilua jossain vaiheessa, mutta nyt se pelaa vahvasti.

- Suurista joukkueista TPS:llä ja Hakalla on ollut paljon loukkaantumisia, kun taas HJK:n peli ei ole vielä kulkenut odotusten mukaisesti. TamU on kokenut myös paljon muutoksia. Tällaiset asiat vaikeuttavat joukkueiden pelaamista. Nyt niiden on tietysti aika vaikeaa nousta mukaan kärkikamppailuun… TamU on jäänyt aika paljon kärjestä.

- Monet kuitenkin miettivät sitä, miten Inter ja Lahti jaksavat ja kestävät. Miten hyvin ne pelaavat loppukauden otteluissa?

. Entäpä sarjan häntäpää? FC KooTeePee majailee jumbona. KuPS lojuu puolestaan toiseksi viimeisenä.

- Alhaalla ovat tosiaan KuPS, KooTeePee ja Jaro. IFK Mariehamn on myös ollut hieman vaisu. Viimeksi he olivat kuitenkin vahvoja syksyllä, joten ehkä joukkue nousee vielä. Joukkueista voisin sanoa vielä sen verran, että RoPS on pelannut vahvasti alkukaudella, mutta Honka on ollut odotettua vaisumpi.

. Ketkä pelaajat ovat tehneet sinuun suurimman vaikutuksen alkukauden aikana?

- Timo Furuholm oli vahva ennen loukkaantumistaan. Hän poisti Interin viime kauden ongelman, eli maalinteko-ongelman. HJK:n puolalaiseen (Tomasz Sajdak) kohdistui kovia odotuksia, ja nyt verkot ovatkin alkaneet soida.

- RoPSin Titi Essomba on ollut myös hyvä. Hän on kehittynyt. Lahden Jonne Kemppinen on useasti tullut vaihdosta kentälle ja tehnyt tärkeitä maaleja. Luettelin nyt muutmia nimiä, jotka ovat olleet hieman vähemmän esillä.

. Ketkä pelaajat ovat mielestäsi epäonnistuneet alkukauden otteluissa?

- Niin, en haluaisi käyttää sanaa epäonnistuneet. TamU:n Jari Niemi, Antti Pohja ja Mikko Kaven ovat varmasti sellaisia pelaajia, jotka pystyvät parempaankin. Eilen Niemi tekikin kaksi maalia KuPSia vastaan. Hongan Hermanni Vuorinen ei ole myöskään päässyt liekkeihin vielä. Milloin syttyy? HJK:n Paulus Roiha on ollut loukkaantuneena. On hauska nähdä, miten hän onnistuu Suomen liigassa.

. Stuart Baxterin valinta Suomen maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi herätti närää monissa suomalaisissa. Minkälaisen kuvan olet saanut Baxterista?

- Tällaisista valinnoista ei kannata närkästyä. Valitsijoilla on tietyt kriteerit, joiden perusteella he valintansa tekevät. Nyt valittiin mies jatkamaan Roy Hodgsonin työtä. Suomessa on ihan yhtä hyviä valmentajia, mutta valinta oli tällainen.

- Harjoitusotteluilla ei ole mitään merkitystä. (Ex-päävalmentaja) Antti Muurisen aikana Suomi pärjäsi hyvin harjoitusotteluissa, mutta hävisi ratkaisuottelut. Viimeksi harjoitusottelut menivät huonosti, mutta Suomi oli melko lähellä päästä kisoihin.

- Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, että Suomen pitää avata peliään. Mielestäni se on harhaa. Meidän pitää pystyä päättämään hyökkäykset tehokkaammin. Jos avaamme peliä, huippumaat iskevät varmasti maaleja meitä vastaan.

- Viime karsinnoissa meillä oli ihan riittävästi maalintekotilanteita, mutta ne pitää pystyä käyttämään paremmin. Portugali-ottelussakin Suomella oli mahdollisuuksia.

. Miten Suomi pystyy päättämään hyökkäyksiä tehokkaammin?

- Olen sitä mieltä, että Suomen pitää panostaa erikoistilanteisiin. Meillä on pääpelivoimaa ja hyviä erikoistilanteiden antajia. Toivottavasti esimerkiksi Mikael Forssell pääsee liekkeihin. Hänen lisäksi meillä on Jonathan Johansson, joka on myös hyvä viimeistelijä.

. Maajoukkueen konkarit Sami Hyypiä ja Jari Litmanen eivät ole vielä kertoneet, jatkavatko he maajoukkueuriansa. Jos he lopettaisivat maajoukkueuransa, minkälainen kolaus se olisi Suomen arvokisahaaveille?

- Joskus hiekka valuu tiimalasista. Jos motivaatio ei enää riitä maaotteluihin, mielestäni on reilua kertoa siitä. Uusia jätkiä tulee tilalle. Ei tule uutta Littiä tai Hyypiää, mutta meillä on hyviä nuoria pelaajia.

. Olet tuntenut ”Litin” jo vuosikausia. Veikkaatko hänen jatkavan maajoukkueuraansa?

- En lähde veikkailemaan mitään, mutta varmasti Jarinkin mielessä kolkuttelee ajatus arvokisoissa pelaamisesta. Hän on nykyään perheellinen mies, joten hän ajattelee asioita myös siltä kannalta. Samin Liverpool taas pelaa 70 peliä kaudessa. Ehkä hänkin ajattelee, että jossain vaiheessa olisi kiva viettää enemmän aikaa perheen kanssa.

. Minkälaisia seurajoukkuesuunnitelmia Litmasella on?

- Minulla ei ole minkäänlaista uutista tästä asiasta. Jari miettii rauhassa.

Teksti: Pekka Värre

9 kysymystä

Aiheeseen liittyvät uutiset

  • Vastaavia uutisia ei löytynyt. Voit etsiä uutisia sivun ylälaidassa olevalla hakutoiminnolla.

NB
Trimedia Oy - Internetmarkkinointi

Yhteistyössä

Verkkopirkko.fi - kansalaisen kauppapaikka netissä. Ilmoita ilmaiseksi ja kauppa käy!

Mediaviikko tarjoaa uutiset median kiehtovasta maailmasta. Lue ja tilaa ilmainen uutiskirje.